Email

IMG_4898

Ilta hämärtyy kun saavumme yöpaikkaamme. Takana on 8 hikistä tuntia kävelyä. Ensin ylös 3200metriin, sieltä alas ja takaisin ylös 2800metriin. Meidän lisäksi majapaikassamme asuu vain pari korealaista ja omistajaperhe. On todella rauhallista ja korviin kuuluu vain kosken pauhu jostain kilomertin alempaa. Edes linnut ei laula. Istuskelemme kivellä, Henu ottaa pitkiä valotuksia hämärtyneestä vuorimaisemasta ja Nina venyttelee kapuamisesta turtuneita jalkoja. Ilmassa on jännitystä, ja myrsky tekee tuloaan. Shakaalikin ulvahtaa laiskasti. Ehkä jossain tuolla kaukana pimeydessä lumimies Jeti sulkeutuu koloonsa.

Vaelluksen kolmas päivä alkoi aikaisin kuudelta, kun kipusimme Poon Hillille katselemaan auringonnousua. Väsynyt hengitys huurusi otsalampun valossa ja Ghorepanin kylä nukkui sikeästi kun lähdimme pilkkopimeään aamuun. Tunnin nousun jälkeen Poon Hillillä näky oli huimaava, mutta sen tiesivät meidän lisäksi 50 muuta turistia, ja paikka kuhisi ihmisä, kun sinne pääsimme. Sieltä sai kaakaota, kahvia ja teetä  eikä meidän etsimä rauha ollut siellä. Toisin kuin nyt. Henu tumppaan sikarin, katsomme viimeisen silmäyksen Himalajaa ja siirrymme sisätiloihin.

Tea Housen takkatuvassa on mukavan lämmintä. Perheen nuorimmat pelaavat keskittyneenä shakkia, ja emäntä kohentaa tomerasti tulta. Henu kysyy tietääkö kukaan tarinoita lumimies Jetistä, mutta kielimuuri lienee liian suuri, emmekä saa kuulla tarinaa. Sitten oppaamme Shanti kertoo nähneensä Jetin ja pitää pienen dramaattisen tauon. “In the picture” hän sanoo ja purskahtaa nauruun. Aikaisemmin Poon Hillillä hän sanoi “Hey, look! Jeti footprints!” ja osoitti jälkeä lumessa jonka hän oli tehnyt coca-cola pullolla. Kiinnostuksemme Jetiä kohtaan on hänestä kaiketi hupaisaa.

Ukkonen jyrähtää ikäänkuin varmistukseksi myrskystä ja rankka sade alkaa. Sähköt vilkkuvat, ja olo on hieman orpo. Täällä olemme todella kaukana kaikesta. Kummallakaan ei ole sadeviittaa, joten jos sade jatkuu tulee huomisesta helvettiä. Rinkat olemme pakanneet sateen kestäviksi, ja molemmilla on hyvät takit ja kengät, mutta silti vaellus sateessa ei ole herkkua. Etenkään 5-10 asteen lämpötilassa. Jos olisimme hieman korkeamalla niin sade tulisi meille tutumpana lumena.

Kun rankka sade takoo kattoa, ei kummallakaan ole vaikeuksia saada unta raskaan vaelluspäivän jälkeen. Huomista säätä murehdimme huomenna. Nukkuukohan lumimiehetkin hyvin sateella?

 

Share on Facebook

7 mietettä poustista “Jetiä Etsimässä

  1. Moi, tosi kivaa lukea teidan matkasta ja katsella upeita kuvia! Voin vaan haaveilla, etta itsekin paasisin taas joskus johonkin… Odotan jo teita tanne meille vierailulle :)

    • Tullaan tullaan, kunhan keritään! Ollaan varmaan Brisbanessa joskus huhtikuussa, ja sit katellaan milloin tullaan Etelään..

  2. Wow! miten upea kuva. Oletteko jonkun ryhmän kanssa ylhäällä, vai kahden, jos olette kahden odottakaa sateen loppumista ja varokaa liukasta märkää maata. Upeeta <3 n :)

  3. Ollan jo Kathmandussa. Yksi päivä meni kahden tunnin kävelyllä. Jäätiin ihanaan pikkupikku kylään yöksi odottelemaan sateen loppua.

Kommentoi ihmeessä

Your email address will not be published.

Top