Email

Täällä esittelemme ympäri maailmaa kohtaamiamme ihmisiä

  • Kohtaamisia: Joogi
    Jani jooga salissaan

    Jani jooga salissaan

    Valo tulvii voimalla sisään isoista ikkunoista. Vaalea huone on raikas kuin talviaamu. Rauhallinen joogi lausuu sanoja verkkaiseen tahtiin.

    “Joogin pitää olla peloton. Kaikilla riittää pelättävää. Läheinen voi kuolla, itse voi sairastua, auto voi mennä rikki. Lista on loputon. Antautumalla näille peloille heikennät itseäsi. Älä pelkää tulevaa, tai mennyttä”. Hikiset vartalot ovat  saaneet vihdoin painautua jooga mattoon loppu rentoutukseen. Keho huutaa vettä. Silti olo nautinnolisen raukea. Ja raskaan puolitoista tuntisen jälkeen joogin sanat menevät suoraan tajuntaan.

    Viileä ilma puhaltaa keholle helpotusta. Keskellä huonetta istuu rauhallinen Jani.  Jani oli ensimmäinen suomalainen jota tapasimme aikoihin. Kaikki oli hassua sattumaa. Henu istui guesthousemme parvekkeella, ja etsi lehdestä jooga studiota jossa voisimme verytellä matkasta uupuneita jäseniämme. Sieltä löytyikin hyvältä vaikuttava Gokul Yoga niminen mesta. Ja yhteishenkilön nimi olo Jani. Siis suomalainen. Päätös oli tehty.

    Oman jooga studio on ollut pystyssä vuoden päivät, ja elämä Malesian Borneon Kota Kinabalussa vaikuttaa kadehdittavan seesteiseltä. Mutta meidän jatkuu. Ja läksiäsilahjana Janilta saimme hedelmien lisäksi energiaa ja viisaita sanoja. Joogien lisäksi tulee myös matkalaisen olla peloton, ja suunnata kohti uusia seikkailuja.

    Kiitos Janille.

    Kohtaaminen ajoittui maaliskuulle, Malesian Kota Kinabalulle.

     

    Share on Facebook
  • Ann
    Ann, 80 vuotta.

    Ann, 80 vuotta.

    “Do you know how to order milk to tea?”. Pienen Tropicana hotellin kuistilla, Indonesian Rantepaolla, aamuauringosta nauttii hieman harmahtanut yhdysvaltalainen leidi. Kielimuuriin törmäys ei johdu kokemuksen puutteesta. Tien päällä on nimittäin vietetty tovi jos toinenkin. 5 vuotta intiassa, useampi afrikassa ja nykyään koti sijaitseee Karibialla. Läpi on koluttu myös koko Etelä Kiinan meri, Australia, Japani, Kiina, Skandinavia ja amerikat.

    “My name is Ann” hän esittelee itsensä. Hetken juttelun jälkeen on selvää että tämän 80 vuotiaan rouvan rinkan pohjalla on kokemuksia maailman menosta useammalta vuosikymmeneltä. Hänen edesmennyt miehensä oli rauhanturvaaja ja työn perässä muutettiin maailman eri kolkkiin. Kun lähes 40 vuotta sitten mies menehtyi oli Ann vapaa menemään minne lystäsi, vaikkei elämässä paljon ollut esteitä miehensä eläessäkään.

    Ammatiltaan Ann on ammattisukeltaja ja reportteri. Hän silloin tällöin kiroittelee lehtiin matkustusaiheisia artikkeleita. Kaiken hän kirjoittaa käsin, koska liikkuvan elämäsä ansiosta hän ei ole koskaan omistanut tietokonetta, eikä häntä sellaiset kiinostakkaan. Kännykkäkin on liian monimutkainen laite tälle rautaleidille. “I´ll talk to my friends when I see them”. Lapseton Ann sanoo, ja saa meidät ajattelemaan facebookin, sun muiden  somejen ja skypejen tarpeellisuutta. Kaikesta huolimatta hän löytää tiensä maailman kaukaisimpiin nurkkiin yksin.

    Sukeltaminen on ollut aina Ann:in intohimo, ja pikkuhiljaa siitä kehkeytyi ammatti. Kaikki alkoi erikoiskalojen myynnistä akvaarioille. Mutta ajan myötä Ann huomasi kuinka paljon riutta kärsii tälläisestä toiminnasta ja alkoi sukeltamaan hummereita. “I had to fight the sea turtles many times over my lobsters”. Harva joutuu työssään uimaan hummerin himoisia merikilpikonnia pakoon, mutta ilmeisesti sekin on mahdollista. Nykypäivänä hummeritkin ovat vähentyneet, joten nyt Ann pääosin, omien sanojensa mukaan, laiskottelee.

    Monet luulisivat että Ann on rikas, kun hän pystyy matkustamaan paljon. Mutta ei. Hän työskentelee 4 kk vuodessa saadakseen tarpeeksi rahaa loppu vuoden matkustukseen. Pienet menot takaavat pidemmän matkan. Maailman nykyinen rahatilanne ja dollarin huono kurssi vähentää matkakohteita rajusti. Esimerkiksi Ann:in rakastama Australian Great Barrier Reefin Green Island on saavuttamattomissa. “Ennen Australia oli halpa paikka, kuin myös kiina ja japani. Ja indonesiakin on  kallistunut kamalasti sitten viime käynnin”. Ehkä Kilroy Travelsin slogan Go Before It´s Too Late, onkin enemmän kuin paikkansa pitävä aasian noustessa ja euroopan heikentyessä.

    Toivottavasti meillä on mahdollisuus, rahaa ja voimia vielä 80 vuotiaana matkustaa kuin Ann, joka silmät kiiluen suunnitelee jo seuraavaa matkaansa.

    Kova mimmi!

     

    Share on Facebook
  • Malesian Kansalainen
    Metsä

    Metsä

    Rehevä lehvästö varjostaa mutaista tietä, jonka lätäköissä uiskentelee verta imeviä matoja. Ja kyllä molemmilla on jalassa taas pelkät flip flopit. Läheltä ja kaukaa kuuluu apinoiden, lintujen, sirkkojen ja kukaties minkä muiden olioiden mekastusta. Tie käy vain pienemmäksi ja mutaisemmaksi.

    Viidakon siimeksessä olevan mökin terassilla hengähtää 48 vuotias  Paul Gauthama. Hän on hikinen ja väsynyt tonttinsa raivauksesta. Tapasimme hänet päivän aikaisemmin täällä Malesian länsirannikolla sijaitsevalla Pangkorin saarella, ja nyt olemme ohjeiden mukaan  löytäneet hänen unelmansa. Se on vielä tosin keskeneräinen, mutta selvästi näemme jo bungalowit, ayuravedilasen hierontalaitoksen, tomaatit, salaatit ja yrtit kasvamassa. Ihmisiä rentoutumassa ja uusiutumassa kiireisen elämäntavan kuluttamana.

    Kaukana on vielä ihmisvilinä, sillä nyt pihaa koristaa vain kasa oksia ja roskia. Sielä täällä on sementtisäkkejä. Työtä on paljon. Tällä hetkellä valmiina on vain Paulin koti.

    Paul

    Paul

    Istumme terassilla ja Paul kertoo tuntikausia vuosistaan Euroopassa. Välillä, kuin näytöksenä, merikotka lentää tontin laidalla olevaan korkeaan puuhun. Paul lähti nuorena etsimään onneaan Sveitsistä. Lähtökohtana oli, että Euroopassa kaikki on paljon paremmin. Ihmiset ovat rikkaita ja onnellisia. Onnelisuuden sijaan Paul löysi monopoli-pelin, jossa ihmiset menevät lautaa ympäri keräten vaurauksia. Mutta kun kaikki tekee sitä, ei kukaan kuitenkaan oikeasti vaurastu. Syntyy kilpailu, jossa jokaisen pitää vain tehdä enemmän. Ja jos et tee ja kerää vaurauksia, joku muu sen tekee ja sinä häviät. “Viideltä ylös, pakkaa kassi. Bussi lähtee 7 minuutin päästä. Kiire junaan. Nopea espresso, ja sitten pitää jo juosta. Kukaan ei hymyile. Älä myöhästy töistä”. “I really hated my alarm clock!” Paul kiteyttää ja katselee viidakkoon.  ”Kukaan ei tunnu tiedostavan, että kun peli on loppu, kaikki nappulat ja lauta noppineen menee takaisin laatikkoon”.

    Herätyskelloja

    Herätyskelloja

    Nyt ei Paulin tarvitse huolehtia herätyskellosta. Puoli vuotta sitten lukuisten ravintola-ala töiden, Portugalin, Sveitsin, Espanjan, Saksan jälkeen hän sai tarpeekseen. “I came home. Now I can spend my days looking at those sea eagles nesting in my lot”

     

    Share on Facebook
Share on Facebook

2 mietettä poustista “Kohtaamisia

Kommentoi ihmeessä

Your email address will not be published.

Top