Kaikenlaista kuolemaan liittyvää erikoistapaa se maa päällään kantaa. Indonesian Torajan alueella on yksi näistä erikoistavoista. Ihminen elinaikansa aikana suunnittelee omia hautajaisiaan säästämällä rahaa. Ja kun aika koittaa jatkaa perhe rahan haalimista, kunnes on varaa pitää kunnon pirskeet. Tämän ajan, joskus jopa vuosia, on henkilö "kipeä". Torajalaset nimittäin uskovat ettei kuolema ole niin äkillinen, vaan pitkään kestävä operaatio jossa henkilö vaeltaa etelään. Lue lisää [...] Hautajaiset Indonesialaiseen tapaan
Kaikenlaista kuolemaan liittyvää erikoistapaa se maa päällään kantaa. Indonesian Torajan alueella on yksi näistä erikoistavoista. Ihminen elinaikansa aikana suunnittelee omia hautajaisiaan säästämällä rahaa. Ja kun aika koittaa jatkaa perhe rahan haalimista, kunnes on varaa pitää kunnon pirskeet. Tämän ajan, joskus jopa vuosia, on henkilö "kipeä". Torajalaset nimittäin uskovat ettei kuolema ole niin äkillinen, vaan pitkään kestävä operaatio jossa henkilö vaeltaa etelään. Lue lisää [...] 
Orang Utan. Viidakon mies. Malesialaisen uskomuksen mukaan Orang Utan oli alunperin laiska ihminen, joka karkasi velvotteita viidakkoon. Siellä hän sai ottaa rennosti ja lepäillä päivät läpeensä. Laiskottelun takia meni ryhti ja koko kroppa alkoi puskea pitkää punaista karvaa. Aikaisemmin tapaamallamme Paulilla ei vielä tälläisiä merkkejä ollut, vaikka hän valitsi Orang Utanin tien.
Oli miten oli. Nyt niitä orankeja ollaan tultu katselemaan Kinabatang joelle syvälle Malesian 
Kuala Lumpur. Petronas Towers, älyttömiä ostoskeskuksia joiden sisältä paljastuu puolikas linnanmäki, kalliita luksuskauppoja, jotka vastaa pintalaltaan kahdeksaa suomalaista kotia. Hotellin kokoisia yökerhoja, ja ravintoloita kaiken maailman makuihin. Vaihdos Nepal/Intia akseliin on uskomaton!
Mutta KL on muutakin. Meille KL on parhaimmillaan pieniä katuruoka kojuja, kadulla leikkiviä lapsia sekö ytävällisiä tavatallaajia. KL City Centerillä tee maksoi aamulla 12 RMP, kun taas 
Palmujen tummat varjot piirtyvät tähtitaivasta vasten. Hikinen paidanselkä liimautuu ihoon tropiikin yössä. Onneksi auton kiihdyttäessä viileä viima käy hiuksiin. Vauhti käy tosin välillä kovaksi ja kurveissa on pelkona pudota vanhan pickupin lavalta. Nautimme vahvasta elämän tunteesta. Värit vaikuttavat kirkkaammilta, tuoksut vahvemmilta ja meduusan pistot iholla kihelmöivät kevyesti. Saman elämän tunteen voi lukea kanssamme matkustavan Rungus heimoon kuuluvan Lorelain hämäriltä 
Matkalaisen täytyy miettiä budjettia, kokoajan. Yöpymisen jälkeen suurin menoerä on syöminen. Ja jotta matkalla voisi olla mahdollisimman pitkään pitää yöpyä ja syödä mahdollisimman halvassa paikassa.
Nina: "Öööö, mitäköhän tää on?" Henu: "Emmä vaan tiedä, mutta sitä kuuluu kait dippaa tohon". Kerala Coffee Intia. Henun veli Erno antoi vinkin että josset osaa lausua sen nimeä, älä syö sitä. Vaikeammin tehty kuin sanottu. Välillä vaihtoehtoina on Mäkkäri/Pizza 
Rehevä lehvästö varjostaa mutaista tietä, jonka lätäköissä uiskentelee verta imeviä matoja. Ja kyllä molemmilla on jalassa taas pelkät flip flopit. Läheltä ja kaukaa kuuluu apinoiden, lintujen, sirkkojen ja kukaties minkä muiden olioiden mekastusta. Tie käy vain pienemmäksi ja mutaisemmaksi.
Viidakon siimeksessä olevan mökin terassilla hengähtää 48 vuotias Paul Gauthama. Hän on hikinen ja väsynyt tonttinsa raivauksesta. Tapasimme hänet päivän aikaisemmin täällä 
Kauas on jääneet ne hiljaiset vuoristomaisemat. Olemme saaneet jälleen terottaa aistejamme tässä miljoonakaupungin melskeessä. Kaupunki on mielenkiintoinen ja persoonallinen; vanhoja taloja ja kapeita loppumattomia bazaareja, joiden labyrinttiin on mahtava eksyttäytyä. Tuhansia kojuja ja pikku toreja tutkiessa ajantaju hämärtyy. Tuoksut, ihmisvilinä ja äänien mellakka saa suomalaisen pään pyörälle. Kenkiä, kelloja paitoja, tomatteja, kaloja, lukkoja, ketjuja ja moottoripyöriä. 
Ilta hämärtyy kun saavumme yöpaikkaamme. Takana on 8 hikistä tuntia kävelyä. Ensin ylös 3200metriin, sieltä alas ja takaisin ylös 2800metriin. Meidän lisäksi majapaikassamme asuu vain pari korealaista ja omistajaperhe. On todella rauhallista ja korviin kuuluu vain kosken pauhu jostain kilomertin alempaa. Edes linnut ei laula. Istuskelemme kivellä, Henu ottaa pitkiä valotuksia hämärtyneestä vuorimaisemasta ja Nina venyttelee kapuamisesta turtuneita jalkoja. Ilmassa on jännitystä, 
Tänään syödään taas Momoja, Nepalilaisia herkkuja. Momot on taikina palleroita joiden sisään leivotaan jos jonkinlaista täytettä. On juustotäytettä, puhvelinlihatäytettä ja ihan vegejä. Maksaa euron/annos. Nam!
Jos se, mitä syödään on välillä epävarmaa, on se varmaa, että olutta ei todennäköisesti juoda. Intia ja Nepal on vahvasti hindu alueita ja hindut ei paljoa ryyppää. Se takia olut maksaa yhtä paljon, tai enemmänkin kuin ruoka annokset. Intiassa olutta ei 
"You must come here to stamp passport, this is the place".
Epäilyttävän näköinen mies vakuuttelee huonolla englannilla. Hänen silmätkin punoittaa. Ei tämä voi näin mennä. Rajamuodollisuudet ovat, no intialaisten näköisiä. Joku tyyppi, jossain kioskissa leimaa passiin lähtöleiman. Aluksi epäilimme koko kioskia kusetukseksi, koska siellä ei edes ole viranomaisia. Jopa Nepalin puolella rajavartiosto naureskeli Intialaisille. Hassua että rajan toisella puolella vain metrien päässä 